Your question has been sent.
Expect an answer!
Kuninkaankatu 22, 70100 Kuopio, Finland, Kuopio
King's Crown Oy - Finnish restaurant in Kuopio, Finland
Raaahkoa valkokaalia kuhan ja broilerin lisäkkeenä?? Ei hyvä.Kaali sinällään, bratwurstin tai sianlihan lisäkkeenä.Palvelu hyvää.
Sympaattinen paikka, jotenkin lämmin. Joskus on live-musiikkia. Lounas on ehdottomasti käymisen arvoinen, sieltä lähtee pois parempana ihmisenä, kuin oli sinne mennessä.
Varasin pöydän illalliselle kahdelle hengelle. Saavuttuamme meille kerrottiin että alakerrassa on varattu tilaisuus.Jouduimme odottamaan ruokaa tunnin ajan.Kuvat antoivat myös paikasta viihtyisämmän kuvan.
Palvelu 10/10, hinta laatusuhde kohdillaan. Valitkaa kuhaa niinkuin suositellaan, en uskonut ja harmitti 😂
Todella miellyttävä paikka ja palvelu. Annokset hyvänkokoiset ja maukkaat. Suosittelen käymään.
Ruoka oli hyvää ja pääruoka (vuohenjuustokanaburgersopivan kokoinen, ruoka saapui nopeaan. Miinusta siitä, että ravintola oli kovin kaikuva ja meluisa. Viereisistä pöydistä kuului puheet selvästi/kovasti.Tähän akustiikkaan/kaikumisen estämiseen kannattaisi kiinnittää huomiota, koska ei ole kiva jos joutuu koko illallisen ns. huutamaan seuralaiselleen, jotta pystyy keskustelemaan
Goat cheese sallad was great. Nice seating area outside in evening sun.
Hyvät vibat antava mesta. Suosittelen.
Ruoka oli iso pettymys. Kana-annos sisälsi 3×2 cm palan kuivaa kanaa, joka oli muutaman pahalta maistuvan ranskalaisen päällä ja mukana ruokalusikallinen majoneesia. Ei vihanneksia... alkusalaattipöytä sisälsi yhtä salaattia, jossa vihannesten sijaan oli riisinuudelia. Hinta-laatusuhteeltaan todella heikko esitys. Rahat meni hukkaan. Ei tee mieli käydä enää toiste
Ruoka oli erinomaista,ihania makuja. Juomat laadukkaita!Tulin ravintolaan 2v lapsen kanssa, ja sain lastenistuimen vasta sitä pyydettyäni, lapselleni ei ollenkaan katettu aterimia, laseja, servettiä, jouduin ottamaan ne itse viereisestä pöydästä. Ravintolassa ei ilmeisesti ole varauduttu lapsivieraisiin koska erillisiä välineitä tai rivallisia juomalaseja ei myöskään ollut pienille lapsille saatavana kun myöhemmin tiedustelin asiaa. Erikoista oli että pienen juhlaseurueemme kahvikupit olivat ilman aluslautasia ja kahvi&kakkulusikat loppuivat kesken, niitä piti pyytää lisää, vaikka juhlaseurueen henkilömäärä oli ennalta tiedossa. Hieman näissä prosesseissa parantamisen varaa siis. Naistarjoilija oli hieman välinpitämätön. Näiden vuoksi kolme tähteä.Miestarjoilija oli ystävällinen ja palvelualtis, ravintola viihtyisä ja tunnelmallinen sekä musiikki oikein miellyttävää. Ruoka ja juomat oikein maukkaita. Nämä ansaitsisivat enemmänkin tähtiä. Suosittelen.
Viihtyisä miljö, hyvä palvelu. Torstaina oli tarjolla livejamit, jotka ilmeisesti jatkuvat syksyllä.
Great food, even though prices are little too high. Nice selection of wines, beer selection could be a little larger.
Vähän oli nuhjuista ja kalaan tuntuista mutta ruoka oli ihan hyvää, tosin suolaa oli lorahtanut turhanpaljon, mutta ehkä sen tarkoituksena oluen juonnin lisääminen.Myöskään annoksen kokoonpano ja ulkonäkö eivät houkutelleet.Paikka sopinee hevi-musiikin kovaääniseen kuunteluun isolla äijäporukalla ja runsaaseen nestepitoisenniloliemen nauttimiseen siinä ohessa eikä varmaan ole tarkoitettukaan fine dining hetkeen senioreille.Palvelu oli asiallisen ystävällistä.
Viihtyisä paikka hyvällä musiikilla ja maistuvalla ruualla. Tarjoilijat ystävällisiä ja asiantuntevia.
Aivan mahtava ruoka, niin maukas.Asiakaspalvelu täysi 10Kuvassa talon Burger 😋
Always good. My favorite onion rings in town
Ruoka ja palvelu erinomaista. Olisin tilauksen hetkellä toivonut, että oltaisiin kysytty mahdollista muuta juotavaa, mutta tämä onnistui jälkeenpäin, joten ei jäänyt huonoa sanottavaa. Suosittelen!
Hyvä burgeri. 🙂🇫🇮👍- Liepuskan sämpylä - bataattiranet 👍
Amazing burger!
Very good lunch. Nice salad table. Good value for money.
Great Saturday brunch! The starters were awesome.
Palvelu pelasi ja keittiö oli nopea. Vähän miinusta huonosta mojiton toteutuksesta, viini valikoimasta ja kaikkia listalla olleita oluita ei ollut saatavilla. Pelkästä ruuasta ja juomista kolme tähteä, mutta palvelu ja henkilökunta nostaa arvion neljään.
Viihtyisä paikka, ystävällinen palvelu. Maukkaat, reilut annokset ja åihvien åaistoaste juuri toivotun lainen.
Rauhallinen paikka käydä syömässä. Hienosti huomioitu erityisruokavalio toiveet gluteeniton, maidoton.
Very, very tasty burgers, nice location. Fries were a bit boring. Staff was not the best, but willing to help (they charged too much money but fixed it easy and fast).
Very friendly staff and very particular to serve according to the taste of guests
Such a nice risotto guys! Seeds, spinach, (friedsweet potatoes, dried tomatoes and green onions. Also, fried onion rings with the chili sauce were super tasty.
Lounaalla kanapita. Palvelu oli ystävällistä. Ruuhkaa ei ollut enää klo 13.30 aikaan. Ruoka ei ollut mitään kovin yllätyksellistä, suht pienellä vaivalla saman saa aikaan jokainen kotonakin. Vähän jotakin spesiaalia twistiä toivoisin, paikka on ollut pystyssä kuitenkin jo ihan hyvän tovin
Maukasta ruokaa, tyylikäs sisustus ja mukavaa musiikkia. Tätä paikkaa on helppoa suositella.
Good burger, loved the sweet potato fries. Very sweet waitress, spoke good english. It wasnt the busiest time of the week, but I got my food fast.Cosy interior...at some places, the mix of different tables I didnt like, and that only a few table had beautiful lights hanging from the roof. It made that some tables within the restaurant was more cozy than other places to sit. So theres room for more improvement of the interior. But overall good and good burger.
I am very much disappointed with the quality of the food and the interior. My wife and I both ordered burger and it was super dry that we had hard time swallow it. There is no ramp for the wheelchair or stroller. So that I had to lift my babys stroller and bring it inside.The light fixtures are TERRIBLE. The light is supposed to lighten up the table for you to see what you are eating. But instead, the light was above my seat and almost touching my head. Please Fix the light fixture if you read my comment.I doubt Ill ever go there again.This place is overrated!Not to mention that the waitress was very kind and polite, and very good English spoken. This 2 stars is for her only!
Good food and great local beers
Ruoka ihan ok, mutta ehkä pikkasen liian suolainen omaan makuun.
We had surf and Turf and the blue chees burger. I think its the best food what i got so far in Finnland. The price is ok for Kuopio. Maindish around 20€ per person . A glas of wine starts with 7 €.I can strongly recomend this place . Nice interior . Good service . Realy good food.
Very nice food
Good food and service. Highly recommend!
Ensimmäinen kokemus aidosta burgerista ketjujen jälkeen, aivan mahtava, pihvi hiveli suuta ja sämpylä rapea ja kuohkea, jazz musiikkia taustalla ja rento meininki ei voi kun suositella kaikille jotka ei oo vielä kokeilleet 😎 vegaani ja kasvikset huomioitu 👌
Excellent lunch, superb brunch.
One of the best lunches I have ever had. Really tasty. Very reasonably priced.
Really good fish of the day. The home made onion rings where exellent!
Tasty cheeseburger!
No other like it in town!
The chicken and risotto was sublime. Great cappuccino. Really tasty desserts. Anglophone friendly. Good ambience. A nice place to celebrate an intimate occasion. Planning to go back.
Nice burgers.
Chocolate fondant dessert is the best!
Great service from the younger brunet woman. Burger was pretty salty and bacon was very dry. Bur thanks to the lady serving it :)
Good music and food.
Good groove
Excellent food, OK selection of beers. Live music occasionally. Table reservation for dinner recommend.Highly recommend.
Great food and occasional live jazz music. Below the restaurant is a also music instruments shop.
Kuninkaankatu 22, 70100 Kuopio, Finland, Kuopio
Your question has been sent.
Expect an answer!
Thank!
Your review has been submitted.
Thank you for being with us!
We will call you back!