Aurora kebab & pizzeria - Pizza restaurant in Turku, Finland
Aurora kebab & pizzeria in Turku
Description
Privilege
Ok pizza mutta aika nihkeetä kun maksavan asiakkaan kaveria ei päästetä vessaan.
MoreLoistava pitakebab!Itse paikka on pieni ja vähän ryytynyt koppi.
Todella iso pettymys pitkän työvuoron jälkeen. Rullakebab oli sisällöltään puolet pienempi kuin paikallisilla kilpailijoilla. Lihaa todella vähän ja ainoana kastikkeena salaatinkastike. Vaikuttaa siltä, että luottavat vain asiakkaiden olevan tarpeeksi humalassa.
MoreVAROITUS! Olkaa tarkkana maksaessanne kortilla!Pizzaa maksaessa myyjä ilmoitti, ettei maksu mennyt läpi. Eipä siinä kuin lähimaksulla uudestaan. Tilitapahtumista näin myöhemmin, että veloitus lähtenyt kahdesti.Aurora kebab & pizzeria, joku roti ryöstämisessäkin!
MoreTilasin Fantasiapizzan neljällä täytteellä. Pizza syötävää, mutta jostain syystä pizzasta unohtui kaksi neljästä täytteestä. :D Pizzan päällä oli vielä tilaus pienelle lapulle kirjoitettu henkilökunnan toimesta jossa oli mainitsemani 4 täytettä, joten tilaukseni ei ollut millään tavalla epäselvä.
MoreTilasin Havaijin Lebanon, sisällys pelkkää salaattia. Ei tarvitse toista kertaa tulla asiakkaaksi. Aina tähän asti ollut tyytyväinen, mutta nyt riitti ! Siellä kuva annoksesta.
MoreAivan törkeää palvelua. Tilasin pizzan, jonka valmistuksessa tai maussa ei siis ollut mitään vikaa (oli ihan ok). Tilatessani sain vuoronumeron jonka painoin muistiin. Kun numeroni huudettiin, menin noutamaan pizzaani. Työntekijät (ilmeisesti omistajatsanoivat että eivät anna pizzaa jos minulla ei ole vuorolappua. Kun ystävällisesti sanoin että he eivät ole antaneet semmoista niin he jostain syystä suuttuivat ja rupesivat häätämään minua ulos. Sanoin etten ole lähdössä minnekkään ennen kuin saan maksamani pizzan mukaani. He rupesivat huutamaan minulle ja kaverilleni, joka onneksi kysyi heiltä, että pyydetäänkö poliisit paikalle (ja katsotaan verotusasiat kuntoon :D). Lätty ojennettiin tämän jälkeen salamannopeasti minulle mutta mitään anteeksipyyntöä tai muuta vastaavaa ei tullut omistajien suusta. Hirveintä palvelua jota olen missään koskaan kokenut. Älkää menkö tähän paikkaan syömään.
MoreArvosanaksi antaisin 2,5/5tilasin rullakebabin mikä maksoi 7 euroa ja söin paikan päällä annos oli todella pieni ja kebabbia oli todella vähän rullan sisällä mutta majoneesista ja salaatista ei ollut puutetta paikka on vähän hurjan näköinen mutta mitä sitä nyt turun keskustasta odottaisikaan pieneltä kebabbilalta suosittelen käymään vain jos olet humalassa niin ruoka maistuukin ehkä jopa ihan hyvältä ! +nopea palvelu ei mennyt kuin 8minuuttia saada kebu
MoreEi yksinkertaisesti kannata, tee makaroni mössöö vaikka kotona ku täältä tilaat.
MoreAnnokset pieniä ja kalliita
1/5
Kysyin jos saisin vettä, että voisin juoda mun Ruann kanssa. Sanoi että ei ole.
Morekebabit ja sen sellaiset ovat ihan hyviä mutta pizzoja ei edes kannata vilkaista sillä pizza näytti raa’alta ja maistui ihan munapierulta että puolikkaan jälkeen ällötti niin paljon että pakko oli jättää syömättä
MoreTosi hyvää pizzaa jossa mahtavaa juustoo ja pohja. Pikku miinuksena on eivät suostu kinkkua pistämään. Sisältä nätti, mutta myös pienikin.Auroran pahin vika on kyl aukiolo aika ja sen hallitseminen. Aukee vast neljältä illalla ja sit kun pitäis aueta, niin ei se ole auki. Ne on yleensä vast 16.30 paikeilla auki.Aurora on ihan ok, mut ei noitten aukiolo aika tolloilujen arvoinen. Erityisesti nyt kun 450° on kaupungissa.
MoreJätti rullakebabin tilasin. Kotona avoin paketin ja siellä oli normaalikokoista kebabia pienempi kebab.maksoin 12e siitä mitä muualta saa 6-7€ ,eli rahat kusetettiin ja nälkäkin vielä jäi. En suosittele kenellekkään. Oli minun viimeinen kertani tuossa säästö pudjetilla kebuja valmistavassa paikassa. Hävetkää! Rahat takas ,tai uusi kebab!
Moreokei, ruoka oli vajassa 10min valmis. Mutta muo ihmetyttää tää Sipulirengas kebab rulla ku eihän missää näis kebab mestoissa edes nää, tai maista sipulirengasta, Maksoinko just 2euroa tyhjästä?
MoreErittäin huono, kebab maistui pahalle ja he käyttivät huonon laatuisia aineksia. Nainen yski ruokaan ja paikan päällä haisi vessa.
MoreBest kebab in city Turku
Juu ei tarvii toista kertaa mennä🤨 2rullaa ja molemmat pelkkää taikinaa ja ranteen paksunen.. ei jatkoon!!😑😑
MoreHyvää ruokaa, ok hinnat 😊
Tilasin puhelimitse ruokaa ja tunnin päästä soitin, että missä viipyy? sanoivat ,että tekstiviestillä olisi osoite pitänyt laittaa vaikka tilatessa kerroin osoitteen...höm, eli se siittä tilauksesta ja oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta! En olisi antanut tähteäkään!!!
MoreRullakebab aurajuustolla. Ulkona mainos 7€ tiskillä 10€ Ruoka melko mautonta ja taikina osittain raakaa. Nainen yskii ruokaa tehdessä, K aikana ei kiva! Varmaan löytyy parempiakin paikkoja Turusta.
MoreAsiakaspalvelija yski ruokaa tehdessä koko 20 min kun odotimme pitsoja. Asiakaspalvelu yleisestikin surkeaa (puhui puhelimeen koko 20 min). Kaiken kukkuraksi pöpöpitsamme pöllittiin Auransillalla. Nälkä kyllä onneksi kaikkosi jo pitsan valmistusta seuratessa. Ei jatkoon.
MoreTurun parhaat yöajan pizzat
Hyvät kebabit ja pizzat.
Ihan kiva
Mukaan otettu pizza ei ollut valmiiksi paloiteltu: instana 2 tähteä pois, tomaateista ei oltu poistettu kantoja: instana 2 tähteä pois. Muuten ihan ok pizza, ei mitenkään kehuttava, mutta ei vatsatautiakaan ilmennyt. Pizzerian-pitäjän asenteesta känniläisiä kohtaan 1 tähti lisää.
MoreAhdas ja paljon ihmisiä
The driver had problems finding my place even though the house number is clearly visible from the road. When he arrived he started screaming at me like Im the reason he couldnt find it, and then started demanding 20 extra euros from me. Avoid this place.
MoreJos haluat hyvää pizzaa tai kebabia, vältä tätä paikkaa. Jos kuitenkin haluat pizzaa, joka ei maistu juuri miltään, hae se täältä. Tai jos jostain syystä haluat iskenderiä, jonka kebabliha ei maistu muulta kuin suolalta ja joka on hukutettu kivikoviin ja mauttomiin leivänpaloihin, ja jonka päälle on heitetty pieni teelusikallinen jugurttia - this is the place.Tilaisuuksia on annettu enemmän kuin haluan myöntää ja laatu on mennyt vain alaspäin. Jos baari-illan päätteeksi haluat jotain mättöä, niin en siltikään suosittele. Kotona kuitenkin on leipää tai jotain ja voin luvata, että ärsyttää vähemmän syödä sitä kuin että olisi maksanut lähes syömäkelvottomasta ruuasta.
MoreCool city center Pizzeria with great value for price. Owners are cool and vibey. The set is very modern and they have a TV inside, during summer season outdoor seating too. Come here after hours like most people and expect busy fun moments at this local joint!
MoreEhdottomasti Turun paras pizzeria. Oma vakipaikkani.
Tilasin selkeästi falafel-pitan ja sain eteeni pitan kebabilla. Menin ystävällisesti huomauttamaan, mutta kassalla väitettiin kivenkovaan ja töykeästi vastaan, että olisin tilannut sen lihalla. Ei pahoitteluja tai kassan puolesta virheen myöntämistä, vaan sain tyytyä pitassa olleeseen salaattiin ja maksaa koko hinnan.
More35min for a half empty pita kebap - €7,50..The order was forgotten and served only after reminding..
MoreMaden smagte ikke rigtig af noget, kedeligt
Turun parhaat pizzat!!! Jopa aamuyöstä todella nopea, tarkka ja herkullinen palvelu
MoreRulla kebab hyvää, mutta ananasrulla ei kuulunut valikoimiin. Ravintola ei ole viihtyisin, mutta aina voi ottaa mukaan.
MoreNice service and good kebab. And the portions are huge ;)
Isot ja hyvät annokset. Kebabit todella hyviä. Palvelu erinomaista! Vahva suositus.
MoreErinomainen palvelu ja erityisesti huippu rulla!
Great place for late night food. Theres a lot of food options too apart from kebab and pizza.
MoreMy wife an I love the food here. By far the best chicken rolls in city and the chicken rice is also excellent. Every now and then Ill take it with fries. I also recommend the pita for quick meal on the go. The staff is friendly and the service is awesome and fast. We order from here every week.
MoreYstävällinen ja lämminhenkinen asiakaspalvelu, erinomainen pizza!
Tulipa tässä tehtyä tilaus harmiksemme tyttöystäväni kanssa pizzaa ja salaattia. Ilmoitimme tilauksen yhteydessä, että gimmalla on allergia suolakurkulle. Tilauksen yhteydessä varmistimme että ymmärsikö tilauksen, jonka väitti sisäistäneen hyvin. Eiköhän 1,5 tunnin päästä tule pizza, josta ilmeisesti jonkun mahataudin sain ja salaatti joka oli lyöty täyteen suolakurkkua. Soitin takaisin tänne ja väittivät tuovansa uuden salaatin sen ikinä saapumatta meille. Saldoksi saatiin rokulipäivä duunista, tyhjä tilaus joka maksoi ja tosi paha mieli.. Ei jatkoon! 1/5
MoreHyvä palvelu.Pizzaan pyydettiin valkosipulia niin oli oikeasti laitettu.Pita oli tosi hyvä.
MoreKotiinkuljetus aamuun asti plussaa
Voin Suositella jos tykkää että jauhelihaa mikä todennäköisesti on paistettu vähintään päivää ennen, ja säilytetty ilman mitään suojaa ja sen takia maistuu likaiselle jääkaapille...Maito tölkki oli ilmeisesti oli samasta jääkaappista, se sama likaisen jääkaapin maku tuli siitä tökistä suoraan juodessa
MoreOli totanoini iha helveti hyvää kebuu tota rullakebu ja pitakebu oli parasta mitä on ikinä syöny!! oikeesti tulkaa testaa ihmees!!!
More-Ohuet rullakebabit+Hyvä palvelu